Blogi: Right to Belong – ratkaisuja yksinäisyyteen ja ostrakismiin

Suomessa 10–20 % lapsista ja nuorista kärsii jatkuvasta yksinäisyydestä. Pitkittynyt yksinäisyys heikentää sekä psyykkistä että fyysistä hyvinvointia ja terveyttä, kykyä oppia ja liittyä osaksi yhteisöjä sekä lisää syrjäytymisen, itsetuhoisuuden, väkivallan ja radikalisoitumisen riskiä. Lasten ja nuorten yksinäisyyden kokemukset ovat lisääntyneet jo pitkään, mutta koronapandemian aikana ne nousivat erityisen korkeiksi.

Ulkopuolisuuden kokemus haavoittaa

Right to Belong -konsortion (R-to-B) tutkimuksen keskiössä ovat kaksi toisiinsa yhteydessä olevaa ulkopuolisuuden muotoa eli yksinäisyys ja ostrakismi. Konsortiomme etsii vastauksia siihen, miten lasten ja nuorten ulkopuolisuuden kokemuksia voidaan vähentää erilaisissa ympäristöissä, kuten varhaiskasvatuksessa, kouluissa, perheissä, harrastuksissa ja sosiaalisessa mediassa.

Yksinäisyys on ahdistavaa ja negatiivista subjektiivista kokemusta siitä, etteivät olemassa olevat sosiaaliset suhteet vastaa toivottuja. Yksinäisyyden tunne voi kohdistua joko sosiaalisiin verkostoihin (sosiaalinen yksinäisyys) tai läheisiin tärkeisiin ihmissuhteisiin (emotionaalinen yksinäisyys). Yksin oleminen ei kuitenkaan ole yksinäisyyttä vaan konkreettinen ja neutraali olotila, jossa ihmisellä ei juuri sillä hetkellä ole sosiaalisia suhteita. Yksin oleminen voi siis olla myös toivottua ja hyvinvointia vahvistavaa, mutta yksinäisyydeksi se muodostuu silloin, jos tunne on epämiellyttävä ja tilanteesta halutaan päästä eroon.

Ostrakismi on tahallista tai tahatonta sulkemista ulkopuolisuuteen. Tahallista ostrakismi on silloin, jos joko henkilö tai ryhmä henkilöitä jättää toistuvasti yhden tai useamman henkilön ulkopuolelle käyttäytymällä esimerkiksi siten, kuin heitä ei olisi olemassakaan. Tahatonta ostrakismia voi olla esimerkiksi se, että vanhemman huomio kiinnittyy lapsen sijaan muihin asioihin tai lapsiryhmä on niin suuri, ettei opettajan aika riitä kaikkien tasapuoliseen huomioimiseen.

Aiemmat, pääasiassa aikuisiin kohdistuneet tutkimukset ovat osoittaneet, että kokemukset ostrakismista ja tunne yksinäisyydestä ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa. Nuoruudessa koetun yksinäisyyden ja ostrakismin yhteyksiä tarkastelleita tutkimuksia on kuitenkin erittäin vähän ja lapsuudesta niitä ei toistaiseksi löydy lainkaan.

R-to-B:n tulokset tulevat siis olemaan ensimmäisiä, joissa näiden ulkopuolisuuteen liittyvien ilmiöiden erillisiä ja yhteneviä lähtökohtia, mekanismeja, kehityspolkuja sekä puuttumisen keinoja tarkastellaan lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa eli ikävaiheissa, joiden kehityksellinen merkitys on erityisen suuri.

Right to Belong rakentaa yhteiskuntaa, jossa kukaan ei jää yksin  

R-to-B-konsortiossa tutkimme lasten ja nuorten yksinäisyyteen ja ostrakismiin johtavia biopsykososiaalisia, käyttäytymiseen ja ympäristöihin liittyviä tekijöitä, mekanismeja ja kehityspolkuja. Monitieteisen tutkimuksen avulla edistämme interventioita ja tuemme päätöksentekoa sekä tarvittavia muutoksia lainsäädännössä. Päämääränämme on yhteiskunta, joka tarjoaa jokaiselle lapselle ja nuorelle yhdenvertaisen, turvallisen ja sosiaalisesti kestävän tulevaisuuden, jossa yksikään ei jää ulkopuoliseksi.

R-to-B:n tutkimus toteutuu neljässä usean eri tieteenalan asiantuntijuutta yhdistävässä tutkimustyöpaketissa:

  • yksinäisyyden ja ostrakismin yksilötason biopsykososiaaliset mekanismit
  • yksinäisyyden ja ostrakismin kehitykselliset jatkumot eri ympäristöissä
  • yksinäisyyden ja ostrakismin vähentäminen ja ehkäisy kouluissa
  • osallisuus palveluissa – lapset integroidun palvelujärjestelmän yhteiskehittäjinä

Tutkimuksessa hyödynnämme muun muassa aivokuvantamisen ja toimintatutkimuksen menetelmiä sekä laajoja seurantatutkimusaineistoja, rekisteritietoja ja interventioiden vaikuttavuusarviointia. Testaamme, arvioimme ja kehitämme erilaisia interventio- ja preventio-ohjelmia, mikä tuottaa sekä päättäjille että lasten ja nuorten kanssa toimiville ammattilaisille tutkimusperustaisia keinoja vähentää ja ehkäistä lasten ja nuorten ulkopuolisuutta sekä vahvistaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.

R-to-B-konsortion muodostavat Turun, Helsingin ja Jyväskylän yliopistot sekä Aalto-yliopisto ja Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö. Työryhmissä on jäseniä myös Tampereen yliopistolta, Opetushallituksesta sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Konsortiollamme on yhteistyökumppaneita eduskunnan sivistysvaliokunnan lisäksi laajasti yhteiskunnan eri sektoreilta kuten ministeriöistä, järjestöistä ja yksityiseltä sektorilta.

 

Right to Belong -konsortio

Seuraa meitä Twitterissä: https://twitter.com/RtoB_research